Johanna Kurkela

Runotar vastasyntynyt haavelaivalla tuonen laineilla Mikä on tää hiljaisuus sineen katoava Rauha kodittoman tähdenlennon ajan vain kaunis, tyyni Valitsen yhden meren ja oudon veneen, joka soutais mut pois Saari odottaa elämän leskeään, satojen merien

Sä oot lähdössä Se on sun silmissä Sun täytyy mennä Jotain etsimään Kun sä löydät länsituulen Tuo se mulle Tuo se mulle Pienen hetken tai ikuisuuden Tuo se mulle Maailma on suuri On paljon piilossa Ei ole olemassa mitään mahdotonta Kun vain uskaltaa

Tämä kaupunki rakennettu täyteen on kerrostaloja Meidän asunto on ainoa jossa ei oo päällä valoja Kyllähän mä tiedän miten sain taas naapurit puhumaan Tuo neito oottaa sulhastaan Ei sun laistasi poikaa paikallaan saa koskaan pysymään Missä olitkaan s

Minä rakastan hautausmaita mullantuoksuista hämärää sädepäiviä joutilaita heinäsirkkojen sirinää minä tahdon syntyä sylissäs ja kuolla kuiskien sulle pieniä sanoja sydämen runoja rakastetulle Minä rakastan tätä elämää elämää kaikkineen pimeitä polkuj

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie. On toinen maailma, on hämäräinen tie. On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää, Kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää. Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan, Sen tiet ja talot, puut, on lumipu

Kauan sitten minussa aavistus jo sinusta Silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan Sä olit vaara liian suuri kiertää ja liian houkuttava ohittaa En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana